Raakel ry Raahen kaupungin eläkeläisten oma yhdistys
Jäsenkirje 1/2018
Arvoisa Raakelin jäsen tai jäsenyyttä harkitseva. Tällä tiedotteella haluamme kertoa Teille jo alkaneen toimintavuoden toiminnastamme ja etuuksista johon olette oikeutettuja. Tähän tiedotteeseen ei ole saatu kaikkia tulevia tapahtumia, mutta päivitämme niitä paikallislehtien Järjestöt -palstoilla.
Raakelin jäseneksi hyväksytään henkilö joka on jäänyt eläkkeelle Raahe- konsernista sekä hänen puolisonsa. Leski voi halutessaan jatkaa jäsenenä.
JÄSENTAPAAMISET
Tammikuu: ma 8.1.2018 klo 15.00 Kreivinajan salissa yleinen kuukausitapaaminen, joka on tarkoitettu koko jäsenistölle. Kansanedustaja Katja Hännisen vierailu.
Helmikuu: ma 5.2.2018 klo 15.00 Kreivinajan salissa yleinen kuukausitapaaminen, joka on tarkoitettu koko jäsenistölle. Pelastuslaitos, kodin turvallisuus
Maaliskuu: ma 5.3.2018 klo 15.00 Kreivinajan salissa yleinen kuukausitapaaminen, joka on tarkoitettu koko jäsenistölle. Poliisin puheenvuoro. Arto Autio kertoo valepoliisin tunnistamisesta
Huhtikuu: 9.4.2018 klo 15.00 Kreivinajan salissa sääntömääräinen kevätkokous, lisäksi katsellaan Raakelin toiminnan aikaisia valokuvia
Toukokuu: 7.5.2017 klo 15.00 Kreivinajan salissa yleinen kuukausitapaaminen, jossa asiaa sydämestä
Kesäkuu: perinteinen "Pasin retki" kaupunkikierroksena, aika tarkentuu myöhemmin
Syyskuu: Ma 3.9.2018 klo 15.00 Kreivinajan salissa yleinen kuukausitapaaminen, joka on tarkoitettu koko jäsenistölle. Netin käyttö, Nettirassi ja Kanta tietojärjestelmät
Lokakuu: Vanhusten viikon tapahtumat vk:lla 40
Marraskuu: Ma 5.11.2018 klo 15.00 Kreivinajan salissa sääntömääräinen vuosikokous, jossa on lisäksi vieraana/aiheena jokin ajankohtainen asia.
Joulukuu: Ma 3.12. 2018 klo 15.00 Kreivinajan salissa Joulujuhla
PORINAKERHOT
Maria-Liisa Alamäki on jo vuosia vetänyt ansiokkaasti porinakerhoa. Viime toimintakaudella oli talvi- ja kevätkauden teemana kotiseudun kulttuuri ja historia, syyskaudella keskityttiin ystävyyteen. Muistelu ja tarinointi on yhteisistä kokemuksista koettu virkistävänä ja sosiaalisesti yhdistävänä. Porinakerhon kokoukset pidetään pääsääntöisesti Kreivinajan toimintatuvassa klo 11.30 - 13.30.
Tammikuu: 25.1.18 Aapisen tarina
Helmikuu: 22.2.18 Päätalosta kertova laulunäytelmä, Kruununmakasiinissa
Maaliskuu: 29.3.18 Kirja josta pidin ja jota suosittelen
Huhtikuu: 26.4.18 Suomi runon ja sävelin siivin
Toukokuu: 18.5.18 Patsaat elävät, kävelykierros kaupungilla
KUNTOILUTOIMINTA
Kuntosalivuorot ovat Raahen liikuntahallin yläkerran salissa tiistaisin ja torstaisin klo 15.00 - 16.30. Tule mukaan ja tuo kaverisikin kehittävän ja virkistävän kuntoilun pariin.
Raahelan urheilutalossa on meille varattu vuoro keskiviikkoisin klo 12 - 13. Monipuolisiin ja turvallisiin laitteisiin kannattaa käydä tutustumassa. Omat paljon salissa käyneet jäsenemme voivat opastaa aloittelijoita.
Voit harjoitella itsenäisesti tai mennä ohjattuihin harjoituksiin, joita tulevat pitämään joko kaupungin liikunnanohjaaja tai joku ulkopuolinen, joista ilmoitetaan erikseen paikallislehdissä.
VIRKISTYSTOIMINTA
Perinteinen teknisen palvelukeskuksen järjestämä tutustumismatka kaupungin rakentamis-kohteisiin on järjestetty useana vuotena. Järjestetään vastaavanlainen tapahtuma touko-kesä- kuun vaihteessa.
Hallitus järjestää jäsenistölleen teatterimatkan/virkistysmatkan Ouluun 22.3.2018 (mikäli riittävä osallistujajoukko saadaan kokoon).
Jäsenet voivat esittää hallituksen jäsenille myös muitakin virkistystapahtumia.
Jäsenillä on mahdollisuus osallistua yhteistoimintaretkille muiden järjestöjen kanssa, esim. Viroon. Näitä on viime vuosina järjestäneet esim. eläkeläisyhdistykset.
Näistä kaikista tiedotetaan tarkemmin paikallislehtien järjestöpalstoilla.
RAAHEN KAUPUNGIN TARJOAMAT TUET ELÄKELÄISILLE 2018
Raahen kaupunki tukee Raahen kaupungilta eläkkeelle jääneiden virkistystoimintaa korvaamalla omaehtoisesti tapahtuneesta liikunnasta, kulttuurista ja kieliopinnoista aiheutuneita kustannuksia vuonna 2018. (ei edellytä Raakel ry:n jäsenyyttä)
Huom. Tämä etuus ei koske esim. yhtiöistä eläkkeelle jääneitä.
Liikuntaryhmät/ tuki 10,00 €/henkilö/kalenterivuosi
• Raahe- opiston opinto-ohjelman mukainen liikunnallinen ryhmä tai
• muu liikunta- ja kuntosaliryhmä
Kausikortista maksetaan 10 € ja kertasuorituksesta 1 €/kerta, enintään 10 €/henkilö
Kieliryhmät/ tuki 10 €/ henkilö/kalenterivuosi/ yksi kurssi
• Raahe- opiston opinto-ohjelman mukainen kieliryhmäkoulutus
Em. tuet maksetaan kuittia vastaan. Kuittiin merkintä, mikä kurssi on kysymyksessä sekä tuen hakijan nimi, syntymäaika ja pankkitili.
Kulttuuri- ja virkistystapahtumat/ / tuki 8,50 €/henkilö/kalenterivuosi/yksi tapahtuma
• Raahessa järjestetyn kulttuuri- tai virkistystapahtuman pääsymaksusta.
Tuki maksetaan lippua/kuittia vastaan. Lippuun/kuittiin tulee merkitä hakijan nimi, syntymäaika ja pankkitili. Tapahtuman hinnan tulee näkyä tositteessa. Raatihuoneen seinässä, Juvan puiston puolella, olevaan postilaatikkoon voi myös lipun
jättää.
Lomaosakkeet
Eläkkeelle jääneet voivat hakea ensisijaisesti viikolle vapaiksi jääneitä vuoroja. Lomaosaketta voi hakea varauslomakkeella tai sähköpostilla, jolloin hakijan on ilmoitettava kuka hakee, kumpaa osaketta (Rokua vai Vuokatti), mille ajalle sekä puhelinnumero josta parhaiten tavoittaa sekä henkilötunnus ja osoite laskutusta varten. Lomaosakkeisiin haetaan sähköisesti: henkilöstöpalvelu [at] raahe.fi tai toimittamalla varauslomake osoitteeseen Raahen kaupunki, henkilöstöpalvelut, Rantakatu 50, 92100 Raahe.
Edustukset järjestöissä
• Vanhusasiain neuvostossa ovat 31.12.2018 saakka yhdistyksemme edustajina, varsinaisena jäsenenä Heikki Jäälinoja ja varajäsenenä Riitta Härönoja, joihin voi ottaa tarvittaessa yhteyttä näissä asioissa.
• Kansalaistalo JYTY ry:n hallituksessa on edustajamme Eero Kanamäki ja varalta Eeva-Leena Oesch.
• Palvelutalo Kreivinajan talotoimikunnassa ovat edustajamme Arja Merikanto.
Senioripassi
• 63 vuotta täyttäneille, 35 €uroa
• Ensikerralla ostettava ranneke 10 € (saa uimahallilta)
• Voimassa 1 vuoden ostopäivästä
• Myydään uimahallilla ja Raahelassa
Jäsenmaksun pankkisiirtolomake tulee tämän kirjeen liitteenä
Jäsenmaksu tälle vuodelle on 10 € ja se on maksettava Danske Pankin (ent.Sampo-pankki) tilillemme FI65 8000 2615 3848 89 tai Raahen Seudun Osuuspankkiin tilillemme FI64 5381 0320 1171 69
Arvoisa jäsen: seuraa Raahelaisen järjestöt-palstoja ja nettisivujamme, sillä niissä tiedotamme tarkemmin vielä lähempänä ko. tilaisuuksia.
Toivotamme kaikille jäsenillemme onnea alkavalle vuodelle ja runsasta mukanaoloa tilaisuuksissamme.
Raakel ry Raahen kaupungin eläkeläiset
Hallitus
HALLITUKSEN ORGANISAATIO 2018
Hallituksen kokouspiiriin kuuluvat
Puheenjohtaja Harry Sanaksenaho Ainolantie 3 92120 RAAHE, 08-241444, 044 710 7070, harry.sanaksenaho [at] gmail.com
Varapuheenjohtaja Riitta Härönoja, myös jäsenasiat, Kaupunginlahdenkatu 4 A 3 92100 RAAHE, 050 352 2010, hareijo07 [at] gmail.com
Liikuntavastaava Mauri Pirilä, Hakatie 2 A 1, 92139 Raahe, 08-223 7222, 050 560 6223, mauri.pirila [at] hotmail.com
Kulttuuri ja ohjelmat
Jorma Korpi, Vilpunlaakso 40, 92120 Raahe , 040 932 0373, jorma.korpi [at] omanetti.fi
Anneli Tuikkala, Kallenpolku 6 92120 Raahe, 08-227 7024, 040 544 5975, annelituikkala [at] outlook.com
Pentti Kunnasmäki, Saaristokatu 42, 92100 Raahe, 044 352 4420, pentti.kunnasmaki [at] kotinet.com
Avustukset ja neuvonta Pekka Leppikangas, Latvatie 10, 92130 Raahe, 044 439 3206, pekkaleppikangas [at] hotmail.com
Emännät
Arja Merikanto, Mäntymetsäntie 10, 92130 Raahe, 08-220 610, 044 566 4174, arja.merikanto [at] kotinet.com
Marja-Leena Tuominen, Kuusikarinkatu 14, 92130 Raahe, 050 322 4877, marjaleena47 [at] gmail.com
Hilkka Riihijärvi, Järvenkankantie 7 B 8, 92120 Raahe, 0400 439 691, 08-227 7807, hilkka.riihijarvi [at] gmail.com
Retket, tilaisuudet ja arpajaiset
Pirjo Männistö, Närhinkuja 14, 92120 Raahe, 08-227 7139, 044 327 7139
Riitta Härönoja, Yhteystiedot ylempänä
Sihteeri Heikki Jäälinoja, Varsitie 18, 92120 Raahe, 08-2277850, 044 972 4940, heikki.jaalinoja [at] kotinet.com
Rahastonhoitaja Sirkka Kankaala, Ollinsaarentie 44 A1 92120 Raahe, 08-223 6809, 040 831 3898 (ulkopuolinen), sirkka.kankaala [at] gmail.com
Kunniapuheenjohtaja Meeri Larsson, Brahenkatu 12, 92100 Raahe, 08-223 7274, 044 022 3727
Kunniapuheenjohtaja Pentti Rahkamaa, Itä-Vilppu 6, 92130 Raahe, 08-223 1058, 040 743 8726, pentti.rahkamaa [at] kotinet.com